Julius

Minusta

Olen edennyt urheilijan polkua ensin yläkoululeirityksiin, sieltä U15 harjoituksiin ja tällä hetkellä harjoittelen Urhea urheiluakatemiassa samalla kun opiskelen Perhon liiketalousoppilaitoksessa liiketalouden perustutkintoa.

Tärkeitä saavutuksiani ovat olleet vuoden 2023 Nuorten Suomen mestaruus U-18, 81 kg sarjassa ja v. 2022 pronssisija Tartossa Kaimu Keerak BB18 81 kg sarjassa. Muita tärkeitä saavutuksiani ovat olleet korkein koroke v. 2021 lukkopainin juniorien ADCC Suomen mestaruuskisoissa, ja judon Alempien vöiden mestaruus v. 2021 U15 66 kg sarjassa. 

Aloitin 6vuotiaana brasialaisessa jujutsussa, josta laajensin sekä lukkopainiin että judoon. Vuodesta 2020 olen keskittynyt judoon, ja noussut huimaa vauhtia ikäluokkani huipulle.

Nykyään olen kotiseurassani, Ahjo Training Centerillä, eli ATC:llä myös apuvalmentajana.
 
Tärkeää minusta urheilussa, kuten muutenkin elämässä on se, että kaikkia kohdellaan reilusti ja oikeudenmukaisesti.

Leirit ja kilpailut

Leiritykset kotimaassa ja ulkomailla:


Kilpailut kotimaassa ja ulkomailla:

Etsi